Kainuun paras työpaikka 2015

Vuoden 2014 Kainuun paras työpaikka on Kajaanin Amk Oy. Raadin valinnassa painoivat ehdotusten suuren lukumäärän lisäksi myös perusteluissa toistuneet loistava työilmapiiri, jatkuva panostus toiminnan kehittämiseen, henkilöstön vaikutusmahdollisuudet sekä työhyvinvoinnista huolehtiminen haastavassa taloudellisessa tilanteessa.

Ehdotuksia kilpailuun tuli yli 50 ja ehdotusten määrän lisäksi raati päätyi valitsemaan Kajaanin AMKin voittajaksi juuri erinomaisten perustelujen vuoksi, joista kävi ilmi, kuinka ylpeitä työntekijät ovat työyhteisöistään. Perusteluista kävi ilmi, että työyhteisöä kehitetään jatkuvasti, siellä on hyvä ilmapiiri ja henkilöstö on mukana päätöksenteossa. Työntekijät perustelivat KAMKin paikkaa parhaana työpaikkana mm. seuraavasti: ”Kehittävä, innostava, rohkaiseva työilmapiiri.”, ”Kajaanin ammattikorkeakoulu huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista”, ”Kajaanin ammattikorkeakoulussa on upeita ihmisiä.”, ”KAMK:n henkilökunta on vahvasti mukana strategiatyössä, ts. päättämässä mihin suuntaan laivaa ohjataan.”, ”Jokainen pääsee mukaan tekemään uutta ja vaikuttamaan omaan työhönsä.”  Jopa kehittymiseen painostaminen nähtiin positiivisena asiana!

 

11040401_10153382571080460_497968317511826103_n

”Ensinnäkin haluan kiittää Nuorkauppakamaria positiivisuuden edistämisestä. Kainuussa on paljon hyvää, jota meidän jokaisen pitäisi osata ja uskaltaa arvostaa. KAMK:n henkilöstön puolesta olen aidosti iloinen ja ylpeä saamastamme tunnustuksesta.” kiitteli rehtori Turo Kilpeläinen vastaanottaessaan palkinnon.

Muita Kainuun parhaiksi työpaikoiksi ehdotettuja, hienoja työyhteisöitä olivat: Kainuun Asuntopalvelut Oy LKV, Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi, Kajaanin Mamselli, Koulutusavain, Kouta Media, RTG Sales Oy, Kuhmon Yhteislukio, Tokmanni Kajaani sekä Vaalan kunnan vapaa-aikatoimi.

IMG_3606

Kuvassa projektipäällikkö Aapo Lehikoinen yhdessä raatilaisten kanssa.

Voittajan valinnan suoritti raati, johon kuuluivat yrittäjä Miariikka Tervonen, Kajaanin kaupungin henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen, Akava Kainuun puheenjohtaja Esko Pääskylä sekä Kajaanin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Minna Haataja.

jaa artikkeli

Edellisiä artikkeleita

Yritysvierailu Hotel Kajanukseen

Kävimme 28. maaliskuuta Hotelli Kajanuksessa tutustumassa uuden hotellijohtajan, Ollis Leppäsen tarinaan hotellista itsestään ja sen vaiheista. Saapuessamme aulaan Ollis ottikin meidät hymyillen

Lue lisää >