Puhekatastrofista maailmankokouksen kouluttajaksi

Kouluttaminen on innostavaa! Kyseessähän ei suinkaan ole vain oman osaamisen jakamista vaan jatkuvaa oppimista sekä kehittymistä. Kouluttajana kehittyy koko ajan niin omasta aiheesta ja omista esiintymistaidoista, mutta ennen kaikkea kuuntelemisesta, vuorovaikutuksesta, oppimisen tukemisesta, vaikutuksen kasvatuksesta, reagoimisesta, sitouttamisesta, ryhmädynamiikasta sekä osallistujien ohjaamisesta. Aika vaikuttavaa, etenkin kun työskentelen yrittäjänä ja esimiehenä, eikö vain? 

Nuorkauppakamari tarjoaa paljon mahdollisuuksia kehittää omia kouluttajantaitojaan. Ympäri Suomen koulutetaan jatkuvasti viisiosaista kouluttajapolkua, jota voi käydä oman mielenkiinnon sekä mahdollisuuksien mukaan valitsemassaan järjestyksessä. Kouluttajapolkuun kuuluu seuraavat osiot: Vakuuta ja vaikuta, koulutuksen suunnittelu, koulutuksen markkinointi, esitystekniikka ja kehity kouluttajana. Lisäksi ympäri maailmaa koulutetaan kouluttamista, fasilitointia sekä esiintymistaitoja eri näkökulmista. Mahdollisuuksia päästä kouluttamaan on myös valtavasti, esimerkiksi meillä Kajaanissa jäsenet jakavat omaa osaamistaan eri aiheista ja me reissaamme myös koulutusreissuilla niin kouluttajina kuin osallistujina ympäri Suomen ja maailman. 

Nuorkauppakamari on siitä erilainen, innostava ja tukeva ympäristö, että tärkeintä on halu kehittyä. Voinen tänä päivänä jo paukuttaa vähän henkseleitä sillä, että olen aika helkkarin kova puhekouluttaja matkalla entistä paremmaksi. Tähän paukutteluvaiheeseen on tosin mennyt se yhdeksän vuotta ja se lähti nimenomaan halusta kehittyä.

Olen ollut aivan katastrofaalisen huono pitämään puheita ja siksi menin nuorkauppakamarin puhekoulutukseen helmikuussa osuvasti Runebergin päivänä vuonna 2011. Yhtäkkiä käsissä oli työkaluja, mahdollisuuksia ja tukea. Työkaluina olivat uusi opittu tekniikka sekä rakenne, mahdollisuuksina kamarin tapahtumat, erityisesti puhekilpailut, ja tukena kaikki kamarimme jäsenet, jotka huomasivat minun haluavan kehittyä tässä. Sain kannustusta, rakentavaa kritiikkiä sekä ennen kaikkea uskoa ja rohkeutta ympäriltäni lähteä maailmalle katsomaan, kuinka pitkälle pääsen.  Puhuin itseni puolen vuoden aikana kolmen kilpailun kautta Suomen edustajaksi Eurooppatason puhekilpailuun. Sitä muistellessa tulee mieleen se järjetön jännitys sekä uskomattoman hyvä fiilis saadessa pitää juuri omannäköinen ja näkökulmaltaan erilainen puhe. Erityisesti hymyilyttää edelleen puhekisakeväästäni vierellä kulkenut, kädestä pitänyt ja eteenpäin potkinut nykyinen senaattorimme Seija Heikkinen, joka osaa varmaan vieläkin kisapuheeni paremmin kuin minä kuunneltuaan niitä hyökyaallon verran. Kiitos Seija-murunen, eihän siitä yhtään mitään yksikseen olisi tullut. 

Kisat oli kisattu, mitäs sitten? No hiomaan taitoja ja oppimaan lisää tietenkin. Lähdin kouluttamaan puheenpitoa ensin Seijan apukouluttajana, sitten pääkouluttajana, koko ajan hioen omia puheenpitotaitoja sekä oma koulutusnäkökulmaa aiheeseen. Saatoin ”ehkä” vähän hurahtaa hommaan! Hurahdusta tuki jatkuvat mahdollisuudet kouluttaa, koulutukset sekä omaa osaamista kehittävä palaute. Edelleen riitti kannustus ja tuki, tällä erää kouluttajana kehittymiseen. 

Vuosien varrella olen käynyt useita koulutuksia Suomessa ja maailmalla tukemaan kouluttajana kasvamiseen ja olen päässyt kouluttamaan vaikka sun missä, puheenpidon lisäksi mm. tapahtumajärjestämisestä, työelämätaidoista ja strategiasta. Tämä vuosi on ollut siitä huikea esimerkki, että kun intoa on, niin pääsee vaikka minne. Puhekoulutuksia olen pitänyt kolmessa kamarissa, sparrasin Sanan Säilä-finalisteja ja Suomen puhe-edustajaa, olen kouluttanut paikallisesti start-up yrittäjiä, NY-yrittäjiä, AMK-tuutoreita sekä muita yhteistyötahoja, pitänyt kolme webinaaria, tukenut Pohjois-Suomessa paikalliskamareiden strategiatyötä, päässyt kansainväliseen JCI European Academyyn ryhmädynamiikan, tiimityöskentelyn sekä persoonalähtöisen johtamisen kouluttajatiimiin ja kirsikkana kakun päällä pitämään nuorkauppakamareiden maailmankokouksessa oman koulutukseni vaikuttavan puheen kirjoittamisesta. Piti hetki miettiä miten päin sitä olisi ja kuinka tähän on päästy, kun maailmankokouksesta palattuani sähköpostissani odotti viesti Burkina Fasosta, jossa kiiteltiin koulutuksesta. 

Välillä tulee mieleen ajatus, että on minulla kajahtanut harrastus. Sitä ajatusta tosin aina seuraa hymy, kiitollisuus ja innostus seuraavaa uutta juttua kohti.

Kaisa Marin 
Jäsen, edellisen vuoden puheenjohtaja IPP
Kajaanin Nuorkauppakamari 
Yrittäjä Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp. 

Innostaako ajatus nuorkauppakamarista? Ihan oikein! Me viedään sinut mieluusti kahville ja kerrotaan meidän toiminnasta ja siitä, mitä sinä voisit tästä saada.
Kajaanin Nuorkauppakamari www.jckajaani.fi
Suomen Nuorkauppakamarit www.nuorkauppakamarit.fi

Miten pääsee kansainvälisiin kokouksiin kouluttamaan?

Kansainvälisen JCI:n Skills Development Committee julkaisee kaikille jäsenille avoimen haun kansainvälisten kokousten koulutuksiin muutamaa kuukautta ennen kokouksia. Hakemuksia voi jättää kaikki koulutuskokemusta omaavat nuorkauppakamarin jäsenet ja voit hakea joko JCI:n virallisten koulutusten kouluttajaksi (kun täytät niiden ehdot) tai ehdottaa omaa koulutusta. Käytännössä ole kuulolla JCI:n somekanavissa tai ota yhteys keskusliittoon koulutuspäällikköön, että ilmoittaa sinulle kun haut aukeaa. Itsekin ihan säikähdin, kuinka sinne kansainvälisille kentille sujuvasti sujahdettiin mukaan suoraan Kainuusta!

jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on print
Share on email

Edellisiä artikkeleita

Nälkämaan highendiä

Kajaanin Nuorkauppakamari kävi 29.1.2019 yritysvierailulla Sartoriuksen Kajaanin toimipisteellä. Yllätys olikin melkoinen, kun paljastui, että Sartoriuksen Kajaanin yksikkö onkin osa globaalia bioteknologian suuryritystä,

Lue lisää >